Yhteistyö, joka kestää ja kehittyy – Medikro ja Savonia rakentavat yhdessä käytännönläheistä spirometriaopetusta
Teksti: Elina Kiviaho, Medikro Oy ja Riitta Kiiskinen, Savonia-ammattikorkeakoulu
Medikron ja Savonia-ammattikorkeakoulun välinen yhteistyö on jatkunut jo yli kolme vuosikymmentä. Kaikki alkoi 1990-luvulla spirometrialaitteiden hankinnasta, ja vuosien varrella kumppanuus on syventynyt monitasoiseksi yhteistyöksi, joka tukee opiskelijoiden oppimista, opetuksen laatua ja työelämän osaamisen kehittämistä.
“Yhteistyömme Medikron kanssa alkoi tosiaan jo 1990-luvulla, kun Savonialle hankittiin Medikrolta spirometrialaitteet opetuskäyttöön”, bioanalytiikan lehtori Riitta Kiiskinen kertoo. “Vuosien varrella yhteistyö on koettu oikein hyvänä.”
Alkuvaiheessa yhteistyö keskittyi lähinnä laitteiden hankintaan ja käyttöönottoon opetuksessa. Sittemmin siitä on kasvanut tiivis ja pitkäjänteinen kumppanuus, jossa osaamista ja kokemuksia jaetaan molempiin suuntiin. “Medikron asiantuntijat ovat osallistuneet koulutuksiin ja tarjonneet ajankohtaista tietoa laitteista ja mittausten tulkinnasta. Tämä on lisännyt opetuksen laatua ja ajantasaisuutta. Yhteistyö on muuttunut yksittäisistä toimituksista pitkäjänteiseksi kumppanuudeksi”, Kiiskinen kuvailee.
Käytännönläheistä ja ajankohtaista opetusta
Savoniassa yhteistyön suurin hyöty nähdään opiskelijoiden oppimisen tukemisessa. Medikron asiantuntemus ja laadukkaat laitteet ovat mahdollistaneet sen, että spirometrian opetus on sekä käytännönläheistä että ajankohtaista. “Olemme pystyneet tarjoamaan opiskelijoille käytännönläheistä ja ajankohtaista spirometrian opetusta laitteilla, joita myös terveydenhuollon arjessa käytetään. Opiskelijat pääsevät harjoittelemaan oikeaa tutkimusmenetelmää aidossa oppimisympäristössä – tekemällä mittauksia toinen toisilleen taitopajoissa”, Kiiskinen kertoo.
Laitteistoon tutustuvat lähes kaikki terveysalan opiskelijat – satoja vuosittain. Bioanalyytikko-opiskelijat opiskelevat spirometriaa kahdenkin opintojakson aikana sekä teoriassa että käytännössä. Lisäksi yhteistyö tuo opetukseen vahvan työelämäyhteyden. “Medikro on ollut mukana myös täydennyskoulutuksissa, joissa olemme kouluttaneet terveydenhuollon ammattilaisia. Tämä tarjoaa opiskelijoille näkymän siihen, miten osaamista kehitetään myös valmistumisen jälkeen”, Kiiskinen lisää.
Laitteet oppimisen ja opetuksen tukena
Medikron spirometrialaitteet ovat tärkeä osa Savonian taitopajatyöskentelyä. Opiskelijat harjoittelevat mittauksia toistensa kanssa, oppivat laitteiden käytön, tulosten tulkinnan ja potilaan ohjaamisen. “Medikron laitevalikoima on monipuolinen ja mahdollistaa erilaisten mittausten tekemisen. Se tukee opiskelijoiden oppimista eri tasoilla. Lisäksi laitteet tarjoavat opettajille reaaliaikaisia mittaustuloksia, joiden avulla voidaan demonstroida mittauksia ja syventää ymmärrystä spirometriaan liittyvistä fysiologisista ja teknisistä näkökohdista”, Kiiskinen toteaa.
Opiskelijat suhtautuvat spirometriatutkimusten harjoitteluun hyvin myönteisesti. “Opiskelijat kokevat, että harjoittelu on hauskaa ja vuorovaikutteista, kun he tekevät mittauksia toistensa kanssa ja voivat vertailla tuloksia. Tämäntyyppinen opetus valmistaa heitä hyvin tulevaisuuden työelämään”, Kiiskinen summaa.
Harjoittelu tunnettujen laitteiden kanssa lisää myös itsevarmuutta. Kiiskisen mukaan opiskelijoiden on helpompi siirtyä työelämään, kun he ovat jo koulutuksessa käyttäneet samoja laitteita, joita käytetään sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Käytännön harjoittelu tuo hänen mielestään opiskelijoille varmuutta ja parantaa ammatillista osaamista.
Työelämässä osaaminen konkretisoituu
Spirometriataidot eivät jää vain koulutukseen, vaan näkyvät myös työelämässä. “Opiskelijat ovat kertoneet, että spirometriaa on käytetty potilastyössä ja että heidän aiemmat kokemuksensa laitteen käytöstä ovat olleet hyödyllisiä. Bioanalyytikko-opiskelijoiden tavoitteena kliinisen fysiologian harjoittelussa on suorittaa spirometriatutkimus potilaalle ohjattuna itsenäisesti – ja tämä on mahdollista, kun on jo hyvät pohjatiedot tutkimuksesta”, Kiiskinen kertoo.
Opiskelijat pystyvät keskustelemaan työpaikoillaan laitteiden käytön haasteista ja teknisistä kysymyksistä, sillä he ovat jo oppineet ratkaisemaan niitä koulutuksessa. Kiiskisen mukaan opiskelijat erottuvat työnantajien silmissä, koska heillä on käytännön kokemusta ja valmiuksia heti työn aloitusvaiheessa.
Hengitystiesairauksien yleistyessä bioanalyytikoiden rooli diagnostiikassa korostuu. “Bioanalyytikot ovat keskeisessä roolissa, kun kehitetään tarkempia ja nopeampia diagnostiikkamenetelmiä sekä seurataan hoitovasteita. Heidän asiantuntemuksensa varmistaa tutkimusten laadun ja potilasturvallisuuden. Myös digitaaliset ja etäseurannan välineet voivat laajentaa bioanalyytikoiden roolia”, Kiiskinen korostaa.
Yhteisiä koulutuksia työelämän ammattilaisille
Savonia ja Medikro järjestävät säännöllisesti myös yhteisiä koulutuksia terveydenhuollon ammattilaisille. “Yhteiset koulutukset ovat olleet erittäin onnistuneita ja saaneet positiivista palautetta. On ollut arvokasta, että koulutuksissa on mukana Medikron asiantuntija, joka jakaa syvällistä teknistä osaamista ja käytännön vinkkejä”, Kiiskinen kiittää.
Korkeakoulu–yritysyhteistyö tukee alan jatkuvaa kehittymistä. “Koulutukset tarjoavat ammattilaisille mahdollisuuden päivittää osaamistaan ja tutustua uusiin laitteisiin. Lisäksi yhteistyö yritysten kanssa takaa sen, että koulutukset pysyvät ajantasaisina ja vastaavat työelämän tarpeisiin”, Kiiskinen toteaa.
Tulevaisuudessa kohti laajempaa yhteistyötä
Savoniassa katsotaan tulevaisuuteen kehitys mielessä. “Toivoisimme yhteistyön syventävän entisestään koulutuksen ja tutkimuksen rajapintoja. Voisimme laajentaa koulutuksia kattamaan myös muita hengitysterveyteen liittyviä mittausmenetelmiä ja kehittää yhteisiä simulaatioharjoituksia opiskelijoille ja ammattilaisille. Myös yhteisistä opinnäytetyöaiheista olisi hyvä käydä säännöllistä keskustelua”, Kiiskinen pohtii.
Savoniassa arvostetaan Medikron panosta opetuksen ja työelämäyhteyksien vahvistajana. “Olisi hienoa, jos voisimme yhdessä kehittää uusia mittaustekniikoita tai laitteiden käyttöön liittyviä innovaatioita. Medikron asiantuntemus voisi tukea myös opetussuunnitelmien kehittämistä erityisesti, kun huomioidaan uusien teknologioiden ja digitalisaation merkitys terveydenhuollossa”, Kiiskinen visioi. Lisäksi yhteistyötä voisi hänen mielestään syventää mentoroinnin ja asiantuntijavierailujen kautta, joka tukisi entistä tiiviimpää yhteyttä teoriaopetuksen ja käytännön työelämän välillä.
Pitkäjänteinen kumppanuus, joka kehittää koko alaa
Medikron ja Savonian yhteistyö on esimerkki siitä, miten yritys ja korkeakoulu voivat yhdessä kehittää opetusta, lisätä käytännön osaamista ja vahvistaa työelämävalmiuksia.
Yhteistyö on tuonut konkreettisia hyötyjä opiskelijoille, opettajille ja terveydenhuollon ammattilaisille – ja se jatkaa kehittymistään kohti entistä syvempää, opetusta ja tutkimusta yhdistävää kumppanuutta.

Spirometriatutkimusten teon harjoittelua Savonia ammattikorkeakoulussa. Kuva: Riitta Kiiskinen
Tämän artikkelin asiantuntijana on toiminut
Elina Kiviaho
Bioanalyytikko ylempi AMK, bioanalytiikan kliininen asiantuntija
Linkedin










